Olen 18-vuotias videopeliharrastaja ja tässä blogissa kerron että mitä olen ehtinyt pelailla ja kaikki uudemmat hankinnat mitä on kaupasta tullu poistettua omaan hyllyyn.

Itseltäni löytyy konsoleista ps3 ja wii ja käsikonsoleista löytyy psp.

Enempää en ole kerennyt hommata, kun tuohon ps3n peleihin on sijoitettu jo nelinumeroisia summia.

Nyt voisi mennä jo asiaan kun tuo esittäytyminen on jo tehty. Tänään Kävin paikallisessa Veikon Koneessa ja sieltähän lähti Battlefield 3 mukaan kun oli sen verran halpa.... 7€

Ei tuollaisia tarjouksia pysty ohittamaan, muita ei nyt oikein sieltä löytynyt, tai jos löytyi hyllyni omisti jo kyseisen teoksen.

Pelaaminen on nyt jäänyt tältä päivältä tuonne ipodin puolelle, mutta on sieltä löytynyt sellainen helmi joka kannattaa jopa ihan kokeilla Head Soccer

Tuo on vieläpä ilmainen ja näin jalkapallon em kisojen aikaan sillä voi kuluttaa aikaa ennen ottelua.

Oma iltani sitten menee joko streamiä katsellessa tai pelaten Gran Turismo 5 netin kautta. Yön pikkutunteina voisi kokeilla jotain pelottavampaa.

Se on sitten yön päätettävissä, että onko se Alan Wake vai Dead Island....

Sen näkee sitten, pelaamisiin.